Raamattu / Ap.t.27 Tema: Christian Literature Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Ap.t.27

  1.  Kun oli päätetty, että meidän oli purjehtiminen Italiaan,
      annettiin Paavali ja muutamat muut vangit erään Julius nimisen,
      keisarilliseen sotaväenosastoon kuuluvan sadanpäämiehen haltuun.
  2.  Ja me astuimme adramyttiläiseen laivaan, jonka oli määrä
      purjehtia Aasian rannikkopaikkoihin, ja lähdimme merelle, ja
      seurassamme oli Aristarkus, makedonialainen Tessalonikasta.
  3.  Seuraavana päivänä laskimme Siidoniin. Ja Julius kohteli
      Paavalia ystävällisesti ja salli hänen mennä ystäviensä luo
      hoitoa saamaan.
  4.  Ja sieltä laskettuamme merelle purjehdimme Kypron suojaan, koska
      tuulet olivat vastaiset.
  5.  Ja kun olimme merta purjehtien sivuuttaneet Kilikian ja
      Pamfylian, tulimme Myrraan, joka on Lykiassa.
  6.  Siellä sadanpäämies tapasi aleksandrialaisen laivan, jonka oli
      määrä purjehtia Italiaan, ja siirsi meidät siihen.
  7.  Ja monta päivää me purjehdimme hitaasti ja pääsimme vaivoin
      Knidon kohdalle. Ja kun tuulelta emme päässeet sinne,
      purjehdimme Salmonen nenitse Kreetan suojaan.
  8.  Ja vaivoin kuljettuamme liki sen rantaa saavuimme erääseen
      paikkaan, jonka nimi oli Kauniit Satamat ja jonka lähellä
      Lasaian kaupunki oli.
  9.  Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen jo oli
      vaarallista, sillä paastonaikakin oli jo ohi, varoitti Paavali
      heitä
 10.  ja sanoi: "Miehet, minä näen, että purjehtiminen käy
      vaivalloiseksi ja vaaralliseksi, ei ainoastaan lastille ja
      laivalle, vaan myös meidän hengellemme".
 11.  Mutta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja laivanisäntää
      kuin Paavalin sanoja.
 12.  Ja koska satama oli sopimaton talvehtimiseen, olivat useimmat
      sitä mieltä, että heidän oli sieltä lähdettävä, voidakseen ehkä
      päästä talvehtimaan Foiniksiin, erääseen Kreetan satamaan, joka
      antaa lounaaseen ja luoteeseen päin.
 13.  Ja kun etelätuuli alkoi puhaltaa, luulivat he pääsevänsä
      tarkoituksensa perille, nostivat ankkurin ja kulkivat aivan
      likitse Kreetaa.
 14.  Mutta ennen pitkää syöksyi saaren päällitse raju tuuli, niin
      sanottu koillismyrsky.
 15.  Kun laiva ryöstäytyi sen mukaan eikä voinut nousta tuuleen,
      jätimme sen valtoihinsa ja jouduimme tuuliajolle.
 16.  Ja päästyämme erään pienen, Klauda nimisen saaren suojaan me
      töintuskin saimme venheen korjuuseen.
 17.  Vedettyään sen ylös he ryhtyivät varokeinoihin ja sitoivat
      laivan ympäri köysiä, ja kun pelkäsivät ajautuvansa Syrtteihin,
      laskivat he purjeet alas, ja niin he ajelehtivat.
 18.  Mutta kun rajuilma ankarasti ahdisti meitä, heittivät he
      seuraavana päivänä lastia mereen,
 19.  ja kolmantena päivänä he omin käsin viskasivat mereen laivan
      kaluston.
 20.  Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova
      myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo.
 21.  Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän
      keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa
      minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet
      tästä vaivasta ja vahingosta.
 22.  Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä
      ei yksikään teistä huku, ainoastaan laiva hukkuu.
 23.  Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka
      oma minä olen ja jota minä myös palvelen,
 24.  ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää
      menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka
      sinun kanssasi purjehtivat'.
 25.  Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se
      usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu.
 26.  Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua."
 27.  Ja kun tuli neljästoista yö meidän ajelehtiessamme
      Adrianmerellä, tuntui merimiehistä keskiyön aikaan, että
      lähestyttiin jotakin maata.
 28.  Ja luodattuaan he huomasivat syvyyden olevan kaksikymmentä
      syltä, ja vähän matkaa kuljettuaan he taas luotasivat ja
      huomasivat syvyyden viideksitoista syleksi.
 29.  Ja kun he pelkäsivät meidän viskautuvan karille, laskivat he
      laivan perästä neljä ankkuria ja odottivat ikävöiden päivän
      tuloa.
 30.  Mutta merimiehet yrittivät paeta laivasta ja laskivat venheen
      mereen sillä tekosyyllä, että muka aikoivat keulapuolesta viedä
      ulos ankkureita.
 31.  Silloin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille: "Jos nuo
      eivät pysy laivassa, niin te ette voi pelastua".
 32.  Silloin sotamiehet hakkasivat poikki venheen köydet ja päästivät
      sen menemään.
 33.  Vähää ennen päivän tuloa Paavali kehoitti kaikkia nauttimaan
      ruokaa, sanoen: "Tänään olette jo neljättätoista päivää
      odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa
      ottaneet.
 34.  Sentähden minä kehoitan teitä nauttimaan ruokaa, sillä se on
      tarpeen meidän pelastuaksemme; sillä ei yhdeltäkään teistä ole
      hiuskarvaakaan päästä katoava."
 35.  Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien
      nähden, mursi ja rupesi syömään.
 36.  Silloin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja ottivat hekin
      ruokaa.
 37.  Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä
      kuusi henkeä.
 38.  Ja kun he olivat tulleet ravituiksi, kevensivät he laivaa
      heittämällä viljan mereen.
 39.  Päivän tultua he eivät tunteneet maata, mutta huomasivat lahden,
      jossa oli sopiva ranta; siihen he päättivät, jos mahdollista,
      laskea laivan.
 40.  Ja he hakkasivat ankkuriköydet poikki ja jättivät ankkurit
      mereen; samalla he päästivät peräsinten nuorat, nostivat
      keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti.
 41.  Mutta he joutuivat riutalle ja antoivat laivan törmätä siihen;
      keulapuoli tarttui kiinni ja jäi liikkumattomaksi, mutta
      peräpuoli hajosi aaltojen voimasta.
 42.  Niin sotamiehillä oli aikomus tappaa vangit, ettei kukaan
      pääsisi uimalla karkuun.
 43.  Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti heidät
      siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensiksi heittäytyä veteen
      ja lähteä maihin
 44.  ja sitten muiden, minkä laudoilla, minkä laivankappaleilla. Ja
      näin kaikki pelastuivat maalle.