- Project Runeberg -  Raamattu /
1Kr.16

Tema: Christian Literature
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

1Kr.16


  1.  Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla
      tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille.
  2.  Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä
      kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei
      keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.
  3.  Mutta kun olen saapunut teidän tykönne, lähetän minä ne
      henkilöt, jotka siihen sopiviksi katsotte, kirjeet mukanaan,
      viemään teidän rakkaudenlahjanne Jerusalemiin;
  4.  ja jos asia on sen arvoinen, että minunkin on lähteminen, niin
      saavat he lähteä minun kanssani.
  5.  Aion nimittäin tulla teidän tykönne kuljettuani läpi Makedonian,
      sillä minä kuljen Makedonian kautta;
  6.  mutta teidän luonanne viivyn ehkä jonkin aikaa, kenties vietän
      talvenkin, että te sitten auttaisitte minua eteenpäin, minne
      matkustanenkin.
  7.  Sillä en tahdo nyt vain ohimennen käydä teitä katsomassa, toivon
      näet saavani viipyä jonkin aikaa teidän luonanne, jos Herra
      sallii.
  8.  Mutta Efesossa minä viivyn helluntaihin saakka;
  9.  sillä minulle on avautunut ovi suureen ja hedelmälliseen työhön,
      ja vastustajia on paljon.
 10.  Mutta jos Timoteus saapuu, niin katsokaa, että hän pelotta voi
      olla teidän luonanne, sillä Herran työtä hän toimittaa niinkuin
      minäkin.
 11.  Älköön siis kukaan häntä halveksiko, vaan auttakaa häntä
      lähtemään rauhassa matkalle, että hän tulisi minun tyköni; sillä
      minä ja veljet odotamme häntä.
 12.  Mitä veli Apollokseen tulee, olen hartaasti kehoittanut häntä
      lähtemään veljien kanssa teidän tykönne; mutta hän ei ole
      ollenkaan halukas lähtemään nyt, vaan tulee, kun hänelle sopii.
 13.  Valvokaa, pysykää lujina uskossa, olkaa miehuulliset, olkaa
      väkevät.
 14.  Kaikki, mitä teette, tapahtukoon rakkaudessa.
 15.  Mutta minä kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan
      perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että
      he ovat antautuneet pyhien palvelukseen.
 16.  Olkaa tekin kuuliaisia heidän kaltaisilleen ja jokaiselle, joka
      heidän kanssaan työtä tekee ja vaivaa näkee.
 17.  Minä iloitsen Stefanaan ja Fortunatuksen ja Akaikuksen
      tännetulosta, koska he korvaavat minulle teidän poissaolonne;
 18.  he ovat virkistäneet minun henkeäni niinkuin teidänkin. Antakaa
      siis täysi tunnustus sellaisille miehille.
 19.  Aasian seurakunnat tervehtivät teitä. Monet tervehdykset
      Herrassa lähettävät teille Akylas ja Priska sekä heidän
      kodissaan kokoontuva seurakunta.
 20.  Kaikki veljet lähettävät teille tervehdyksen. Tervehtikää
      toisianne pyhällä suunannolla.
 21.  Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti.
 22.  Jos joku ei pidä Herraa rakkaana, hän olkoon kirottu! Maran ata.
 23.  Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.
 24.  Minun rakkauteni on teidän kaikkien kanssa Kristuksessa
      Jeesuksessa.


Project Runeberg, Tue Oct 9 19:07:46 2012 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/raamattu/46_16.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free